Historia

Suojax Oy perustettiin vuonna 1995 Harjavallassa, ja onkin toiminut Satakunnan alueella siitä lähtien. Nykyisin porilainen toimija, Suojax on kasvanut vahvaksi ja luotettavaksi turvallisuusjärjestelmien toimittajaksi.

Suojaxin alkumetreille toiminta keskittyi murtoilmaisujärjestelmiin, asennuksiin ja huoltoon. Osaava ja ammattitaitoinen palvelu on laajentunut myös kameravalvontaan ja kulunvalvontaan.

Suojax siirtyi 247 Satakunnan Turvapalveluiden omistukseen vuonna 2020, luoden näin kattavan turvallisuusalan palvelujen yhteistyön Satakunnan alueella.

Referenssit

Lähes 30 toimintavuoden aikana Suojax Oy on profiloitunut korkeaa ammattitaitoa vaativien kohteiden toimittajana. Asiakkainamme ovat mm. teollisuus, sairaanhoitopiirit, kaupungit, kunnat ja seurakunnat. Suojax Oy:n asiakaskuntaan kuuluvat myös korkean suojaustason kohteet kuten pankit ja apteekit. Olemme luotettava toimija; osa asiakassuhteistamme ovat kestäneet jo vuosikymmeniä. Palvelemme laajaa asiakaskuntaamme ammattiylpeydellä niin yrityksissä kuin kotitalouksissakin.

Palveluksessasi

Pekka Flinkman

Pekka Flinkman

050 436 1277
pekka.flinkman(at)suojax.fi

Antti Lamminvirta

Antti Lamminvirta

050 517 4940
antti.lamminvirta(at)suojax.fi

Yhteystiedot

Suojax-logo

Suojax oy

Satakunnankatu 31
28130 PORI
info(at)suojax.fi

Ota yhteyttä

Vastaamme 4 arkipäivän kuluessa.

11 + 15 =